comments 12

1998

1998. On perjantain ja lauantain välinen yö, edellinen vuorokausi kampeaa hitaasti helmikuun 7. päivän puolelle.

Katson Mariankadun kodissa pienestä telkkarista Naganon talviolympialaisten avajaisia, ilman ääniä. Luulen, että nämä vatsan piukaksi kurovat nipistykset ovat nyt supistuksia, en saa nukuttua. Lasketusta ajasta on jo kaksi viikkoa aikaa. Isäsi sentään vetelee sikeitä vieressä.

Aamun keinuttelen jotenkuten, mutta puolilta päivin on lähdettävä sairaalaan. On liikennelakko ja lumimyräkkä, taksia on vaikea saada. Vanhassa valokuvassa seison rappusilla ja irvistelen nuttura vinossa, liikuttava nyssykkä – synnytyskassi – kädessä roikkuen.

Kätilöopistolla asiat etenevät kuten ne näissä hommissa nyt etenevät. Meille kaikki on tietysti kauhean jännittävää, olethan ensimmäisemme. Illalla klo 19:20 isäsi sanoo vihdoin sanat, jotka muistan aina, kuulen intonaationkin:

Anna, meille on syntynyt pieni tyttö!

Ja siinä sinä sitten olet.

(Minä taas sanon, kunhan olen saanut itseni koottua, että MIKSI kukaan ei kertonut kuinka paljon synnyttäminen sattuu? Olen tuohtunut, tapani mukaan. Mutta kipu unohtui pian, niinkin pian, että olin kolmen kuukauden kuluttua jälleen pieniin päin. Mutta se on jo toinen tarinaa se!)

Ensimmäiset vieraat, mummo, vaari ja isovaari riehuvat samppanjapullojen ja sikarien kanssa käytävällä vastaan jo kun hoipun synnytyssalista ulos. Sinut tempaistaan läpinäkyvästä kärrystäsi ja sen jälkeen hädintuskin näen sinua pariin päivään. Kun aamu valkenee, onnittelijoita alkaa virrata, parissa päivässä yli 60 vierasta. Enosi tosin käy häiriköimässä jotain vierasta naista Naistenklinikalla, mutta hänetkin saadaan lopulta oikeaan paikkaan. Sairaalahuone hukkuu kukkiin ja lahjoihin.

Ehkä siksi sinä rakastat ihmisiä, juhlia, hulinaa ja varsinkin syntymäpäiviä edelleen enemmän kuin kukaan muu?

Lahjaidea: Ensimmäistä kertaa 20 vuoteen emme viettäneet tyttären syntymäpäiviä yhdessä. Ilmapalloja kotiin tai työpaikalle toimittaa Helsingissä esimerkiksi pallopiste.fi. Meidän ilmapallokimppumme koostui vaaleanpunaisista sydämistä ja suurista folionumeroista 2 ja 0. Yllätys oli mieleinen!

(Ei maksettu mainos, ajattelin vain jos joku muukin on joskus miettinyt onnistuuko tämmöinen juhlapalvelu Suomessakin.)

12 Comments

  1. Nikadora says

    Hellyyttävää…
    Lapset…hetken sylissämme vaipoissa, seuraavaksi konttaamassa kirjahyllyn laitoja kohti…ja ylös kävelemään…
    Kyllä he aina jossain vaiheessa itsenäistyvät 😉 ( luulisin…)

    • Anna says

      Tämä painelee jo aika lailla omillaan, mahtava vaihe, niin hänelle kuin vanhemmillekin!

  2. Nimetön says

    Ihanasti kirjoitettu ja kiitos ilmapallovinkistä! 🙂

  3. Äh, ihanan nostalgista. Tässä aivan herkistyy, kun myös tajuaa lastensa olevan jo niiiin isoja… Vitsit hei toi ilmapallojuttu olis kiva!!

    • Anna says

      Hirveästi aikaa kaikesta, tässä iässä 🙂

  4. Maaja says

    Moi, olipa ihana tarina ihanista äidistä, iskästä ja pikkuisesta silloin ! Meillä menossa jo seuraava etappi – eli odotellaan josko saadaan joskus lapsenlapsenlapsia… (meniköhän se oikein?). Tässä papan kanssa veikataan, kuka lapsenlapsista saa ekaksi sen aikaiseksi. Ja meillähän ei ole mitään kiirettä…

  5. Helmi on tämä kuukausi meillekin. Esikoisemme on teidän tytön kaima. Loistava idea tuo ilmapallokimppu! Täytyy pitää mielessä, kun 3 ja 0 tulee Helmillä mittariin. Tarinasi on hurmaava. Ihan huippua helmikuuta! Tuija

    • Anna says

      Terveisiä sinnekin Helmille, ja mahtavaa helmikuun jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.